Kaksi viikkoa yrittäjyyttä takana - miltä nyt tuntuu?

17.05.2019

Tosiaan, verkkokauppa on nyt ollut auki kaksi viikkoa. Toki toiminimi on ollut jo hieman pidempään. Alkujännitys on alkanut tasaantua ja muuttua innoksi. Jokainen asiakaskohtaaminen on tuntunut merkitykselliseltä ja kahteen viikkoon on mahtunut todella paljon: uusia asiakkaita ja uusia tuotteita, kouluttautumista, Instagram-arvonta, kahden koirani juoksut ja hoitokoiria. Paljon myöhäisiä iltoja töitä tehden, sekä unettomia öitä.

Kuitenkin alan varmistua kokoajan siitä, että suunta on oikea ja olen löytänyt oman juttuni. Opiskelen päivätyön ja verkkokaupan ohella myös ammattikorkeakoulussa tradenomiksi, ja kun tällä viikolla deadlineja oli jokaiselle päivälle, tuli mietittyä mihin on oikein ryhtynyt. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja nyt onkin taas perjantai :) Kouluhommat on tältä keväältä ohi, joten voin keskittyä täysillä kaupan kasvattamiseen ja kehittämiseen. Viikonloppuna aion kuitenkin suunnata tallille ja ratsastamaan, sillä jatkuva kiire vaatii paikan, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Näin pysyy luovuus yllä ja jaksaa ideoida ja toteuttaa uusia juttuja.

Kiitos kaikille uusille asiakkaille jo tehdyistä tilauksista! Jokainen niistä on tuntunut tärkeältä ja luonut uskoa omaan tekemiseen. Palvellaan verkkokaupan lisäksi myös Facebookissa ja Instagramissa, sekä vastaamme kysymyksiin sähköpostitse, joten aina voi ottaa yhteyttä, jos jokin askarruttaa! Kivaa viikonloppua :)