Tervetuloa 2020!

31.12.2019

Vuosi 2019 lähestyy loppuaan ja uusi vuosikymmen vaihtuu pian. Tänä vuonna puhalsi muutoksen tuulet, sillä toteutin yhden pitkäaikaisen unelmani alkaessani yrittäjäksi. Ensi vuonna valmistun ammattikorkeakoulusta ja pääsen keskittymään täysillä tähän ja siihen, että voidaan tulevaisuudessa tarjota yhä laadukkaampaa ja monipuolisempaa palvelua teille. Paljon on suunnitelmia ja ideoita, sekä mielellään kuullaan niitä myös teiltä. 

Vuodesta 2019 päällimmäisenä  mieleen jää kiitollisuus. Haluan kiittää jokaikistä asiakastamme kuluneesta vuodesta. Olette mahdollistaneet tämän, sekä antaneet motivaatiota jatkaa ja kehittyä. Olen oppinut valtavasti ja odotan innolla, että pääsen oppimaan lisää. Kiitos yhteistyökumppaneille luottamuksesta ja läheisillemme tsempistä. <3 

Ihanaa uutta vuotta 2020 & toivottavasti tavataan myös ensi vuonna!

- Virve, Bella & Jade