Teemapäivät 2024 somemarkkinoinnin tueksi

08.12.2023

Mistä ideoita yrityksen somepostauksiin? 🤯 Moni yrittäjä tuskailee sen kanssa, mitä postata yrityksen sometileille. Joskus ideoita postauksiin ei tunnu keksivän millään. Samojen aiheiden kierrättäminen ja esiin tuominen eri julkaisutavoilla tai näkökulmilla on hyvä idea, mutta myös ajankohtaisiin aiheisiin tarttuminen toimii usein, sillä ajankohtaiset ilmiöt kiinnostavat ihmisiä.

Ideoidessamme sisältöjä asiakkaidemme sometileille pyrimme aina huomioimaan tärkeät teemapäivät, pyhät ja tapahtumat. Osalla asiakkaista myös vuoden kulku vaikuttaa somesisältöihin. Esimerkiksi tilitoimistolle sisältöjä luodessa huomioidaan tilinpäätösaika vuodenvaihteessa muistuttamalla tästä tilitoimiston asiakkaita sisältöjen avulla. Monilla yrityksillä myös markkinoinnin vuosikello määrittää sen, missä vaiheessa vuotta mitäkin tapahtumia ja kampanjoita on hyvä markkinoida ja nostaa esiin sosiaalisessa mediassa. Näitä yritykselle tärkeitä aiheita voi kuitenkin hyvin täydentää erilaisiin teemapäiviin liittyvillä postauksilla ja sen vuoksi kasasimmekin jälleen tähän postaukseen vuoden 2024 teemapäivät somemarkkinoinnin tueksi.

Allaoleva listaus ei ole kaiken kattava, eikä kaikki teemapäivät ole relevantteja jokaiselle yritykselle, mutta voit poimia joukosta ne päivät, joihin sinun yrityksesi voisi osallistua somepostauksien muodossa. Esimerkiksi korvapuustipäivä toimii leipurille, mutta ei välttämättä automekaanikolle (ellei mekaanikko halua päivän aikana tarjota korvapuusteja asiakkailleen). Automekaanikko taas voisi hyvin postata esimerkiksi yrittäjänpäivänä oman yrittäjyystarinan. Joukosta löytyy myös paljon sellaisia päiviä, jotka eivät välttämättä ole laajasti käytössä, joten suosittelemme tutustumaan jokaiseen päivään ja sen taustoihin tarkemmin Googlaamalla teemapäivän (suomeksi tai englanniksi) ennen kuin postaat päivästä sisältöä yrityksesi someen!

Toivottavasti teemapäivälistauksesta on sinulle apua ja iloa pohtiessasi mitä julkaista yrityksen somessa! Kurkkaa myös listan alta viisi vinkkiä, joiden avulla voit pohtia mitä julkaista yrityksen somekanavissa. 🔥

TAMMIKUU

1.1.2024 Tipaton tammikuu alkaa

4.1.2024 Maailman pistekirjoituspäivä

13.1.2024 Nuutinpäivä

13.1.2024 Tee unelmistasi totta -päivä

13.1.2024 Kumiankkapäivä

14.1.2024 Järjestä kotisi -päivä

14.1.2024 Pue lemmikkisi -päivä

14.1.2024 Siivoa työpöytäsi -päivä

15.1.2024 Mansikkajäätelöpäivä

15.1.2024 Matrin Luther Kingin päivä

18.1.2024 Maailman uskontojen päivä

20.1.2024 Blue Monday (vuoden masentavin päivä)

21.1.2024 Kansainvälinen halauspäivä

23.1.2024 Piirakkapäivä

24.1.2024 Kansainvälinen koulutuksen päivä

25.1.2024 Salatut Elämät -päivä

27.1.2024 Kansainvälinen holokaustissa menehtyneiden muistopäivä

27.1.2024 Vainojen uhrien muistopäivä

HELMIKUU

2.2.2024 Kaksostenpäivä

3.2.2024 Valonpäivä

4.2.2024 Maailman syöpäpäivä

4.2.2024 Kynttilänpäivä

5.2.2024 J. L. Runebergin päivä

5.2.2024 Nutellapäivä

6.2.2024 Saamelaisten kansallispäivä

6.2.2024 Tyttöjen ympärileikkauksen vastainen päivä

8.2.2024 Kansainvälinen epilepsiapäivä

9.2.2024 Pizzapäivä

10.2.2024 Maailman palkokasvien päivä

11.2.2024 112-päivä

11.2.2024 Kansainvälinen päivä naisille ja tytöille tieteen ja teknologian parissa

12.2.2024 Viittomakielenpäivä

13.2.2024 Maailman radiopäivä

14.2.2024 Ystävänpäivä

14.2.2024 Tuhkakeskiviikko

15.2.2024 Kansainvälinen lasten syövän päivä

16.2.2024 Sijaishuollon juhlapäivä / Kansainvälinen Care Day

19.2.2024 Laskiaissunnuntai

20.2.2024 Kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä

21.2.2024 Laskiaistiistai

21.2.2024 Kansainvälinen äidinkielen päivä

22.2.2024 Euroopan rikosten uhrien päivä

27.2.2024 Kansainvälinen jääkarhujen päivä

28.2.2024 Kalevalan päivä

29.2.2024 Kansainvälinen harvinaisten sairauksien päivä

MAALISKUU

1.3.2024 Syrjinnän vastainen päivä

1.3.2024 Maailman musiikkiterapiapäivä

3.3.2024 Kansainvälinen villin luonnon päivä

3.3.2024 Maailman luontopäivä

3.3.2024 Kolmosten päivä

3.3.2024 Maailma kuulopäivä

4.3.2024 Kielioppipäivä

8.3.2024 Kansainvälinen naistenpäivä

9.3.2024 Maailman munuaispäivä

13.3.2024 Adoptoitujen päivä

16.3.2024 Lääkehoidon päivä

17.3.2024 Keltaisen nauhan päivä

17.3.2024 Pyhän Patrickin päivä

18.3.2024 Rasismin vastainen viikko alkaa

18.3.2024 Kansainvälinen kierrätyspäivä

18.3.2024 Allergiaviikko alkaa

19.3.2024 Minna Canthin päivä

20.3.2024 World Cleanup Day

20.3.2024 Kevätpäiväntasaus

20.3.2024 Onnellisuuden päivä

21.3.2024 Kansainvälinen päivä rotusyrjinnän poistamiseksi

21.3.2024 Maailman runouden päivä

21.3.2024 Maailman metsäpäivä

21.3.2024 Rasismin vastainen päivä

21.3.2024 Kansainvälinen nowruz-päivä

21.3.2024 Kansainvälinen Downin syndrooma -päivä

21.3.2024 Maailman metsäpäivä

22.3.2024 Maailman vesipäivä

23.3.2024 Maailman ilmatieteen päivä

24.3.2024 Maailman tuberkuloosipäivä

24.3.2024 Palmusunnuntai

24.3.2024 Kansainvälinen päivä omistettu oikeudelle totuuteen julmista ihmisoikeusloukkauksista ja uhrien ihmisarvolle

25.3.2024 Kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä

25.3.2024 Kansainvälinen päivä kadonneiden ja vangittujen YK-työntekiöiden muistamiseksi

25.3.2024 Malkamaanantai

26.3.2024 Tikkutiistai

27.3.2024 Kellokeskiviikko

27.3.2024 Maailman teatteripäivä

28.3.2024 Kiirastorstai

30.3.2024 Lankalauantai

30.3.2024 Ahvenanmaan demilitarisoinnin juhlapäivä

31.3.2024 Talvirenkaiden käyttöpakko loppuu

31.3.2024 Kesäaika alkaa

HUHTIKUU

1.4.2024 Aprillipäivä

2.4.2024 Maailman autismitietoisuuden päivä

4.4.2024 Kansainvälinen miinojen vastainen päivä

6.4.2024 Kansainvälinen urheilun, kehityksen ja rauhan päivä

7.4.2024 Maailman terveyspäivä

7.4.2024 Ruandan kansanmurhan muistopäivä

8.4.2024 Romanien kansallispäivä

9.4.2024 Mikael Agricolan päivä

11.4.2024 Maailman Parkinson-päivä

12.4.2024 Kirjastoautopäivä

12.4.2024 Kansainvälinen miehitettyjen avaruuslentojen päivä

18.4.2024 Keski-Suomen päivä

21.4.2024 Maailman luovuuden ja innovaation päivä

22.4.2024 Kansainvälinen Äiti Maan päivä

22.4.2024 Earth Day

23.4.2024 Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä

23.4.2024 Kirjan ja ruusun päivä

23.4.2024 Kansainvälinen englannin kielen päivä

23.4.2024 Kansainvälinen espanjan kielen päivä

24.4.2024 Koiranpäivä

24.4.2024 Ahvenanmaan lipun päivä

24.4.2024 Kansainvälinen multilateralismin ja diplomatian päivä rauhan puolesta

25.4.2024 Kansainvälinen delegaattien päivä

25.4.2024 Maailman malariapäivä

25.4.2024 Kansainvälinen päivä tytöille ICTssä

25.4.2024 DNA-päivä

26.4.2024 Maailman henkisen omaisuuden päivä

26.4.2024 Kansainvälinen opaskoirapäivä

26.4.2024 Kansainvälinen Tšernobylin muistopäivä

27.4.2024 Kansallinen veteraanipäivä

28.4.2024 Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä

29.4.2024 Kansainvälinen tanssin päivä

30.4.2024 Ahvenanmaan lipun päivä

30.4.2024 Vappuaatto

30.4.2024 Kansainvälinen jazz-päivä

TOUKOKUU

1.5.2024 Kansainvälinen sateenkaariperhepäivä

2.5.2024 Maailman tonnikalapäivä

3.5.2024 Kansainvälinen lehdistövapauden päivä

4.5.2024 Star Wars -päivä

5.5.2024 Läheistenpäivä

5.5.2024 Kansainvälinen kätilöiden päivä

6.5.2024 Älä laihduta päivä

7.5.2024 Vesak-päivä

8.5.2024 Kansainvälinen Punaisen Ristin päivä

9.5.2024 Voitonpäivä

9.5.2024 Maailman muuttolintujen päivä

9.5.2024 Eurooppa-päivä

10.5.2024 Maailman SLE-päivä

11.5.2024 Maailman muuttolintujen päivä

11.5.2024 Syö mitä haluat -päivä

12.5.2024 J. V. Snellmannin päivä

12.5.2024 Maailman fibromyalgiapäivä

12.5.2024 Kansainvälinen sairaanhoitajanpäivä

13.5.2024 Kukanpäivä

14.5.2024 Äitienpäivä

15.5.2024 Kansainvälinen perheiden päivä

16.5.2024 Kansainvälinen rauhanomaisen yhteiselon päivä

16.5.2024 Kansainvälinen valon päivä

17.5.2024 Maailman telekommunikaatio- ja tietoyhteiskuntapäivä

17.5.2024 Kansainvälinen homo- ja transfobian vastainen päivä

19.5.2024 Maailman IBD-päivä

20.5.2024 Maailman mehiläispäivä

21.5.2024 Kansainvälinen kulttuurisen monimuotoisuuden päivä

21.5.2024 Kansainvälinen teepäivä

22.5.2024 Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä

23.5.2024 Kansainvälinen päivä synnytysavanteiden lopettamiseksi

23.5.2024 Kansainvälinen esteettömyyspäivä

25.5.2024 Kansainvälinen kadonneiden lasten päivä

25.5.2024 Maailman kilpirauhaspäivä

28.5.2024 Amnesty Internationalin vuosipäivä

29.5.2024 Kansainvälinen YK:n rauhanturvaajien päivä

30.5.2024 Maailman MS-päivä

31.5.2024 Kansainvälinen tupakaton päivä

KESÄKUU

1.6.2024 Kansainvälinen vanhemmuuden päivä

1.6.2024 Maailman maitopäivä

1.6.2024 Maailman lisäkilpirauhaspäivä

2.6.2024 Kuulopäivä

2.6.2024 Maailman syömishäiriöpäivä

3.6.2024 Maailman polkupyöräpäivä

4.6.2024 Kansainvälinen päivä hyökkäyksen uhreiksi joutuneiden lasten muistoksi

4.6.2024 Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

4.6.2024 Pyhän Kolminaisuuden päivä

4.6.2024 Toivon päivä

5.6.2024 Maailman ympäristöpäivä

5.6.2024 Kansainvälinen laittoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjunnan päivä

7.6.2024 Maailman elintarviketurvallisuuspäivä

8.6.2024 Maailman merien päivä

9.6.2024 Ahvenanmaan itsehallintopäivä

12.6.2024 Kansainvälinen lapsityön vastainen päivä

13.6.2024 Kansainvälinen albinismitietoisuuden päivä

14.6.2024 Maailman verenluovuttajien päivä

15.6.2024 Kansainvälinen päivä ikäihmisten hyväksikäytön ehkäisemiseksi

16.6.2024 Kansainvälinen rahalähetysten päivä

17.6.2024 Kansainvälinen päivä aavikoitumisen ja kuivuuden ehkäisemiseksi

18.6.2024 Kestävän ruokakulttuurin päivä

19.6.2024 Kansainvälinen päivä seksuaalisen väkivallan poistamiseksi konfliktissa

20.6.2024 Maailman pakolaispäivä

20.6.2024 Kesäpäivänseisaus

21.6. Kansainvälinen joogapäivä

23.62024. Juhannusaatto

23.6.2024 YK:n julkisen palvelun päivä

23.6.2024 Kansainvälinen leskien päivä

25.6.2024 Merenkävijän päivä

26.6.2024 Kansainvälinen päivä huumeiden väärinkäytön ja laittoman huumausainekaupan vastustamiseksi

26.6.2024 Kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta

27.6.2024 Mikro-, pieni- ja keskikokoisten yritysten päivä

29.6.2024 Kansainvälinen tropiikin päivä

30.6.2024 Kansainvälinen asteroidipäivä

30.6.2024 Kansainvälinen parlamentarismin päivä

HEINÄKUU

6.7.2024 Eino Leinon päivä

6.7.2024 Kansainvälinen osuustoiminnan päivä

9.7.2024 Merivoimien vuosipäivä

11.7.2024 Maailman väestöpäivä

15.7.2024 Nuorten osaamisen päivä

18.7.2024 Kansainvälinen Nelson Mandela -päivä

18.7.2024 Naistenviikko alkaa

20.7.2024 Kansainvälinen shakkipäivä

23.7.2024 Mätäkuu alkaa

26.7.2024 Martan päivä

27.7.2024 Unikeonpäivä

28.7.2024 Maailman hepatiittipäivä

30.7.2024 Kansainvälinen ystävyyden päivä

30.7.2024 Kansainvälinen ihmiskaupan vastainen päivä

ELOKUU

8.8.2024 Kissanpäivä

9.8.2024 Tove Janssonin päivä

9.8.2024 Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä

12.8.2024 Kansainvälinen nuorison päivä

18.8.2024 Sotainvalidipäivä

19.8.2024 Maailman humanitaarisuuden päivä

21.8.2024 Kansainvälinen päivä terrorismin uhrien muistoksi

22.8.2024 Kansainvälinen päivä uskontoon perustuvan väkivaltaisuuksien uhrien muistoksi

23.8.2024 Mätäkuu loppuu

23.8.2024 Kansainvälinen päivä orjakaupan ja sen poistamisen muistoksi

25.8.2024 Savuton Suomi -päivä

26.8.2024 Ilman päivä: Sisäilmasta sairastuneiden päivä

26.8.2024 Valtakunnallinen sienipäivä

29.8.2024 Kansainvälinen ydinkokeiden vastainen päivä

30.8.2024 Kansainvälinen kadonneiden päivä

SYYSKUU

5.9.2024 Yrittäjän päivä

5.9.2024 Kansainvälinen hyväntekeväisyyden päivä

7.9.2024 Kansainvälinen päivä puhtaan ilman puolesta

8.9.2024 Kansainvälinen lukutaitopäivä

9.9.2024 Kansainvälinen FASD -päivä

10.9.2024 Kansainvälinen itsemurhien estämisen päivä

12.9.2024 Kansainvälinen etelä-etelä -yhteistyön päivä

12.9.2024 Euroopan migreenipäivä

14.9.2024 Atopia-päivä

15.9.2024 Kansainvälinen demokratian päivä

16.9.2024 Liikkujan viikko alkaa

16.9.2024 Kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojaamiseksi

16.9.2024 Kansainvälinen uusperheiden päivä

20.9.2024 Gynekologisten syöpien teemapäivä

21.9.2024 Kansainvälinen rauhanpäivä

21.9.2024 Maailman Alzheimer-päivä

22.9.2024 Maailman narkolepsiapäivä

23.9.2024 Kansainvälinen viittomakielen päivä

23.9.2024 Syyspäiväntasaus

23.9.2024 Kuolleiden lasten muistopäivä

24.9.2024 Kansainvälinen merenkulun päivä

26.9.2024 Kansainvälinen ydinaseiden täydellisen poistamisen päivä

27.9.2024 Puun päivä

27.9.2024 Kansainvälinen koulumaitopäivä

27.9.2024 Maailman turismipäivä

27.9.2024 Vauvanpäivä

28.9.2024 Maailman vesikauhupäivä

28.9.2024 Kansainvälinen koulumaitopäivä

29.9.2024 Mikkelinpäivä

29.9.2024 Maailman sydänpäivä

29.9.2024 Kansainvälinen päivä ruokajätteen ja -hävikin tietoisuuden lisäämiseksi

30.9.2024 Kansainvälinen kääntäjienpäivä

30.9.2024 Kotien päivä

LOKAKUU

1.10.2024 Heijastinpäivä

1.10.2024 Urtikariapäivä

2.10.2024 Kansainvälinen väkivallattomuuden päivä

3.10.2024 Vanhustenpäivä/Kansainvälinen ikäihmisten päivä

4.10.2024 Korvapuustipäivä

4.10.2024 Eläintenpäivä

5.10.2024 Kansainvälinen opettajien päivä

5.10.2024 Maailman elinympäristöjen päivä

6.10.2024 Maailman CP-päivä

6.10.2024 Maailman elinympäristöpäivä

6.10.2024 Kansainvälinen puhevammaisten päivä

7.10.2024 Euroopan elinsiirtopäivä

8.10.2024 Hiljaisuuden päivä

9.10.2024 Maailman Postiliiton päivä

9.10.2024 Valtakunnallinen mielenterveysomaisten päivä

10.10.2024 Maailman mielenterveyspäivä

10.10.2024 Aleksis Kiven päivä

11.10.2024 Kansainvälinen tyttöjen päivä

12.10.2024 Maailman reumapäivä

13.10.2024 Kansainvälinen luonnononnettomuuksien torjunnan päivä

14.10.2024 Maailman näköpäivä

15.10.2024 Kansainvälinen maaseudun naisten päivä

16.10.2024 Maailman ruokapäivä

16.10.2024 Maailman nälkäpäivä

16.10.2024 Maailman selkäpäivä

16.10.2024 Isovanhempien päivä

17.10.2024 Asunnottomien yö

17.10.2024 Kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi

17.10.2024 Maailman vammapäivä

19.10.2024 Kansainvälinen vertaistuen päivä

18.10.2024 Satupäivä

20.10.2024 Maailman Osteoporoosipäivä

22.10.2024 Euroopan Kuurosokeiden päivä

24.10.2024 Yhdistyneiden kansakuntien päivä

24.10.2024 Kansainvälinen kehitystiedotuksen päivä

24.10.2024 Lyhytkasvuisuuden päivä

26.10.2023 Intersukupuolisuuden päivä

27.10.2024 Maailman audiovisuaalisen perinnön päivä

27.10.2024 Kesäaika loppuu

29.10.2024 Maailman AVH-päivä

29.10.2024 Maailman psoriasispäivä

31.10.2024 Halloween

31.10.2024 Maailman kaupunkien päivä

MARRASKUU

1.11.2024 Talvirenkaiden käyttöpakko alkaa

1.11.2024 Vegaanipäivä

2.11.2024 Kansainvälinen päivä journalisteja kohtaan tehtyjen rikosten rankaisemattomuuden lopettamiseksi

2.11.2024 Pyhäinpäivä

5.11.2024 Maailman tsunamitietoisuuden päivä

6.11.2024 Kansainvälinen päivä ympäristön hyväksikäytön estämiseksi sodissa ja aseellisissa konflikteissa

6.11.2024 Ruotsalaisuuden päivä

9.11.2024 World Adoption Day

10.11.2024 Maailman tiedepäivä rauhan ja kehityksen hyväksi

12.11.2024 Isänpäivä

12.11.2024 Maailman keuhkokuumepäivä

14.11.2024 Maailman diabetespäivä

15.11.2024 Kansallinen pelipäivä

15.11.2024 eurooppalainen musiikkiterapiapäivä

16.11.2024 Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä

17.11.2024 Maailman keskospäivä

17.11.2024 Maailman liikenneonnettomuuksien uhrien muistamisen päivä

19.11.2024 Kansainvälinen miestenpäivä

19.11.2024 Kansainvälinen filosofiapäivä

19.11.2024 Maailman vessapäivä

20.11.2024 Itsemurhan uhrien muistopäivä

20.11.2024 Lasten oikeuksien päivä

20.11.2024 Väkivallan uhreina kuolleiden transihmisten muistopäivä

20.11.2024 Afrikan teollisen kehittämisen päivä

21.11.2024 Kansainvälinen television päivä

21.11.2024 Keuhkoahtaumapäivä

23.11.2024 Kiitospäivä

25.11.2024 Kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

26.11.2024 Välittämisen päivä

29.11.2024 Kansainvälinen päivä solidaarisuuden osoittamiseksi Palestiinan kansalle

29.11.2024 Black Friday

30.11.2024 Kemiallisten aseiden uhrien muistopäivä

JOULUKUU

1.12.2024 Osta työtä Suomeen -päivä

1.12.2024 Maailman Aids-päivä

2.12.2024 Cyber monday

2.12.2024 Kansainvälinen päivä orjuuden poistamiseksi

3.12.2024 Ensimmäinen adventti

3.12.2024 Kansainvälinen vammaisten päivä

4.12.2024 Kansainvälinen pankkien päivä

5.12.2024 Maailman maaperän päivä

5.12.2024 Kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä

7.12.2024 Kansainvälinen siviili-ilmailun päivä

9.12.2024 Kansainvälinen korruptionvastainen päivä

8.12.2024 Jean Sibeliuksen päivä

10.12.2024 Toinen adventti

10.12.2024 Ihmisoikeuksien päivä

11.12.2024 Kansainvälinen vuorten päivä

12.12.2024 Kansainvälinen neutraalisuuden päivä

12.12.2024 Kansainvälinen terveyspalvelujen yleisen saatavuuden päivä

13.12.2024 Lucianpäivä

15.12.2024 Joululaulupäivä

17.12.2024 Kolmas adventti

18.12.2024 Arabian kielen päivä

18.12.2024 Kansainvälinen siirtolaisten päivä

20.12.2024 Kansainvälinen inhimillisen solidaarisuuden päivä

22.12.2024 Talvipäivänseisaus

24.12.2024 Neljäs adventti

24.12.2024 Jouluaatto

28.12.2024 Viattomien lasten päivä

31.12. Uudenvuodenaatto

VIISI VINKKIÄ YRITYKSEN SOMEPOSTAUSTEN IDEOINTIIN:

Teemapäivät tuovat mukavaa vaihtelua yrityksen muihin sisältöihin, sillä ne ovat ajankohtaisia ja voivat keventää tilin muuta sisältöä tai ottaa kantaa johonkin tärkeään aiheeseen. Koska yrityksen sometiliä ei voi rakentaa ainostaan teemapäivien varaan, listaan alle vielä muutaman sisällöntuottajan työssä hyväksi havaitun vinkin, joiden avulla on helpompi ideoida uusia sisältöjä yrityksen somekanaville.

1. Mitä asiakkaasi kysyvät sinulta usein? Kirjoita postaus, jossa vastaat usein kysyttyyn kysymykseen. Voit julkaista myös esimerkiksi Instagram Tarinoissa useita usein kysyttyjä kysymyksiä ja tallentaa ne tilin kohokohtiin, josta vastaukset on helposti löydettävissä! Näin säästät mahdollisesti myös omaa aikaasi viestien kirjoittamiselta, kun asiakkaasi ja kohderyhmäsi löytävät vastauksia kysymyksiinsä sisältöjesi avulla.

2. Inspiroidu hakukoneiden avulla. Googlatessasi oman aiheesi sanastoa Google tarjoaa myös muita hakutermejä, joita käyttäjät hakevat. Näin voit saada käsitystä siitä, mistä aiheista kohderyhmäsi etsii tietoa. Myös Pinterest tarjoaa loputtomasti inspiraatiota!

3. Tee ajatuskartta. Kirjoita ajatuskartan keskelle yrityksesi nimi ja vedä siitä sitten kahdeksan viivaa, joiden päähän listaat yritykseesi liittyviä termejä kuten eri palveluitasi tai tuotteitasi. Sen jälkeen vedä näistä vielä kahdeksan viivaa, joiden päähän voit kirjoittaa tarkempia ajatuksia aiemmin kirjoittamistasi termeistä. Kun pilkot tällä tavoin yrityksesi pieniin osiin, löydät varmasti sellaisia palasia, joista et ole vielä aiemmin somessa postannut! Mitä enemmän viivoja vedät, sitä syvemmälle pääset. Ajatuskarttaa tehdessä älä sensuroi mitään ajatuksia, vaan anna mielikuvituksen laukata vapaasti. Villitkin ideat voi jalostaa toimiviksi postauksiksi! Jos perinteinen kynä ja paperi menetelmä ei tunnu houkuttelevalta, voit hyödyntää esimerkiksi MindMeister-alustaa ajatuskartan luomiseen.

4. Ajattele laatikon ulkopuolelta. Mitkä asiat ovat sinulle arkisia, mutta ulkopuoliselle vieraita? Voit raottaa omaa arkeasi tai kertoa sinulle hyvinkin yksinkertaisista asioista, joista ulkopuoliset eivät välttämättä tiedä mitään. Ihmiset rakastavat päästä kurkistamaan pintaa syvemmälle.

5. Kysy yleisöltäsi mistä he haluaisivat kuulla! Mikäli sinulla on aktiivinen ja vuorovaikutukseen taipuvainen yleisö, kannattaa heidän mielipidettä kysyä, sillä he tietävät parhaiten sen, mitkä aiheet heitä kiinnostavat. Voit järjestää esimerkiksi kyselyn Instagram Tarinoissa tai tehdä kysymystä varten ihan oman postauksen. Suosittelen Tarinoita sen vuoksi, että siellä kommentit eivät päädy muiden nähtäville käyttäjätunnuksen kanssa. Osalle somen käyttäjistä julkisen kommentin jättäminen voi olla kynnyskysymys vastaamiselle.

Näillä vinkeillä itse tuotamme sisältöä niin omiin, kuin asiakkaidemmekin somekanaviin. Lisäksi kierrätämme paljon jo käytettyä sisältöä muotoilemalla saman sisällön eri alustoille sopivaksi, julkaisemalla sisällön eri muodossa (eri kuvalla tai muuttamalla kuvan videoksi) tai uudella näkökulmalla ja päivittyneellä tiedolla. Jokainen julkaisemasi postaus ei tavoita jokaista seuraajaasi ja tilillesi tulee jatkuvasti myös uusia seuraajia, jonka vuoksi samoja aiheita on suositeltavaa nostaa säännöllisesti esiin. 

Ulkoistamalla sosiaalisen median saat jatkuvasti uusia ideoita ja aktiivisesti päivittyvän somen yrityksellesi tekemättä itse mitään! ✨ Mikäli sisällöntuotannon tai somen ylläpidon ulkoistaminen voisi olla ajankohtaista sinun yrityksessäsi, voit täyttää yhteystietosi alle, niin tutustumme yrityksesi somekanaviin ja olemme sinuun yhteydessä, jotta voimme keskustella tarkemmin tarpeistasi ja tavoitteistasi. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään. 

JÄTÄ YHTEYSTIETOSI TÄHÄN:

Kiitos kun luit postauksen – toivottavasti siitä on sinulle apua pohtiessasi mitä julkaista yrityksen somekanavissa. 

Muista seurata Jabellaa myös Instagramissa ja TikTokissa, jossa jaamme tuoreimpia ilmiöitä sosiaalisesta mediasta. 🤗

Teksti & grafiikat: Virve Riissanen

Valokuvat: Pinja Tuominen